Sinkan toimintakertomus 2020

Poikkeusoloja ja uusia juuria

Koronan aiheuttamat poikkeusolot vaikuttivat myös museoiden toimintaan vuonna 2020, mikä näkyi erityisesti yleisötyön supistumisena ja ohjelmistomuutoksina. Samalla poikkeusolot mahdollistivat uudenlaisten palveluiden kehittämistä ja olemassa olevien digitaalisten aineistojen markkinointia. Uudistimme myös toimintarakenteita ja tiivistimme sekä ylikunnallista että kaupungin sisäistä yhteistyötä.

Haastava vuosi oli myös uusien juurten kasvattamisen vuosi. Niiden avulla haluamme jatkossakin kiinnittyä yleisömme mieliin ja asettua tiukasti museokentän ajankohtaisimpien toimijoiden joukkoon.

Sinkan 2020 tapahtumat on nyt koottu toimintakertomukseen. Avaa tiedosto alta ja tutustu monipuolisiin palveluihimme.

Toimintakertomus (pdf): Sinkan toimintakertomus 2020

Kuva Naisia, naamioita ja villiä luontoa -näyttelystä: Kerttu Horilan keramiikkaveistos Salaisuus, 2014 (Turun kaupungin taidekokoelma, Turun museokeskus) ja Jenni Hiltusen öljymaalaus Monumental Woman, 2017 (taiteilija ja Galerie Forsblom). Kuva: Pekka Elomaa.

 

  • Näyttelyt nyt

  • Tulevat näyttelyt