Luonto inspiroi kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikkoa Keravalle rakentuvassa taideteoksessa

Keravan Kivisillan uuden asuinalueen keskusaukiolle nousee kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikon teos. Jokilaakson kasvit ja maisema ovat tärkeä osa teoksen suunnittelua.

Vedestä nousevat kaislat kaareutuvat järvikortteen ympärille muodostaen symmetrisen rakenteen. Veden alta kiemurteleva peltokierron kärhi kiertyy teosta pitkin sen yläosiin saakka. Pajusirkku, ruokokerttunen ja punavarpunen istuvat kaisloissa ja kortteen ulokkeissa.

Kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikon luontoaiheinen Heimo-teos rakentuu Keravalle Kivisillan uudelle asuinalueelle vuoden 2024 aikana. Teos on kookas ja visuaalinen elementti Pilskeen vesialtaassa asuinalueen keskusaukiolla.

”Työskentelyni lähtökohtana on luonto. Keravan kartanon ympäristö ja Jokilaakson kasvisto, eläimistö ja maisema ovat tärkeä osa teoksen suunnittelua. Teoksessa kuvatut lajit ovat löydettävissä asuinalueen ja erityisesti Keravanjoen luonnosta,” Rannikko sanoo.

Kahdeksan metriä korkeassa työssä kasvit kohoavat rakennusten korkeudelle, mikroskooppiset levät ovat jalkapallon mittakaavassa ja pikkulinnut suurempia kuin joutsenet. Teräksestä ja kuparista valmistettava teos yhdistyy keskusaukiolla veteen ja sitä kautta lähellä virtaavaan Keravanjokeen.

”Pilskeen vesi on Keravanjoen vettä ja vesialtaasta tulee tavallaan joen etähaara. Oli haastavaa ja mielenkiintoista pohtia, miten vettä voisi käyttää hyväksi teoksessa. Vesi ei ole staattinen, vaan elävä elementti, joka tarjoaa elinympäristön monille eläin- ja kasvilajeille. Veden kierto yhdistyy kiinnostavasti myös alueella järjestettävän asumisen tapahtuman kiertotalousteemaan.”

Rannikko haluaa välittää taiteellaan ajatuksia, joiden kautta katsojalle avautuu uusi tapa ymmärtää ympäristöä. ”Toivon, että teos rakentaa jollain tavalla asukkaiden suhdetta omaan asuinympäristöönsä sekä vahvistaa paikan identiteettiä ja erityisluonnetta.”

Valmis taideteos tullaan liittämään Taide- ja museokeskus Sinkan kokoelmaan.

Vesa-Pekka Rannikko on Helsingissä asuva kuvataiteilija. Hänen julkisia teoksiaan voi nähdä muun muassa Helsingin Torpparinmäen Näsinpuistossa ja Vantaan Leinelän liikenneympyrässä. Rannikko on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 1995 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 1998.

Keravan kaupunki järjestää Kivisillan alueella kesällä 2024 uuden ajan asumisen tapahtuman. Kestävään rakentamiseen ja asumiseen keskittyvä tapahtuma juhlistaa samana vuonna 100 vuotta täyttävää Keravaa.

Vesa-Pekka Rannikon Heimo-teoksen luonnoskuva.