olek-ja-michelle-p-dodson-working-life-2016-videoteos

Näkyväksi neulottu -näyttelyssä tapahtuu

Elokuussa Keravan taidemuseo toi Suomeen Olekin, New Yorkissa asuvan virkkaajalegendan, joka kokosi turvapaikanhakijat, maahanmuuttajat ja paikalliset vapaaehtoiset yhteisen asian äärelle. Muutamassa viikossa syntyi jakamisen tarve, auttamisen halu ja tekemisen palo, joista kasvoi Meidän pinkki talomme. Syksyn ajan se on levittänyt toivoa paremmasta huomisesta ja kerännyt ihailijoita ympäri maailman.

Marraskuun lopussa Olek ja parikymmentä muuta taiteilijaa ottavat haltuunsa Sinkan sisätilat. Kuvataiteilijat puhaltavat vanhoihin työtapoihin uuden hengen. Virkattu poliisiauto, tuftatut graffitit, elävän oloiset kyläläiset ja näkyväksi virkatut matemaattiset mallit tekevät pehmeäksi mielletystä käsityöstä räiskyvää ja kantaaottavaa. Mukana on myös käsitöistä ja mukavasta seurasta innostuneiden vapaaehtoisten syyssatoa.

TAPAHTUMIA

SU 27.11. klo 13 DAINA TAIMINA: FROM MATHEMATICS TO ART
Cornellin yliopiston matematiikan professorina työskentelevä, latvialaissyntyinen Daina Taimina mallintaa matematiikkaa virkkaamalla. Luennolla Taimina kertoo, kuinka hänestä tuli virkkaava matemaatikko. Lue lisää: From Mathematics to Art

SU 27.11. klo 14 KURAATTORIKIERROS Minna Haveri
Kuraattori, taiteen tohtori Minna Haveri esittelee Näkyväksi neulottu -näyttelyn.

KESKIVIIKKO-OPASTUKSET 7.12., 11.1. ja 22.2. klo 18–19

LA 10.12. klo 11–17 SAMPOLAN JOULUMARKKINAT
Ilmainen sisäänpääsy, varttiopastuksia (klo 12, 14 ja 16), työpajassa lumihiutaleiden ja hyperbolisten kuusenkoristeiden virkkaamista (klo 11–16).

PE 6.1. klo 11–17 SUOMI 100-KICK OFF Museoissa Suomen itsenäisyyden juhlavuosi potkaistaan käyntiin Museoliiton koordinoimalla Hetki kulttuurin ja kahvin parissa -tapahtumalla. Nautitaan yhdessä kupillinen kulttuurin ja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.

KE 11.1.–22.2. klo 16–19 ITÄMERIVIRKKAUSTA Tule virkkaamaan Itämerta yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Teokset huutokaupataan Suomi 100 FinVillaGe -hankkeen päätapahtumassa 1.10.2017. Tuotot lahjoitetaan Itämeren suojeluun.

KE 25.1. klo 18 TAITEILIJA JA YRITTÄJÄ EIJA RASINMÄKI: KUINKA MINUSTA TULI MINÄ
Kotkalainen tekstiilitaiteilija Eija Rasinmäki kertoo kuinka hänestä tuli matoistaan tunnettu tekstiilisuunnittelija, yrittäjä ja Hausrärven Oitissa sijaitsevan idyllisen kutomon omistaja. Luvassa myös elokuva Luomisen vimma. Keravan Taidemuseon ystävien ja Verkkoyhteisö Kutomisen järjestämä tilaisuus on osa Suomi 100-ohjelmistoa.

KE 8.2. klo 18–19.30 MINNA HAVERI: PEHMEÄ TAIDE – lankatekniikat kuvataideilmaisussa
Kuvataiteessa langalla voi ”veistää” tai ”maalata”, sillä voi jopa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Mutta miten se tapahtuu? Ja mitä siitä voi oppia?

ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY
ilmaissunnuntait 4.12., 5.2. ja 5.3., la 10.12. sekä välipäivinä 27.–31.12.

 

 

  • Näyttelyt nyt

  • Tulevat näyttelyt