Luento: Martti Turtola – Taiteen merkitys itsenäisyyspyrkimyksissämme

29.11.2017 18.00 - 19.00

Paikka
Taide- ja Museokeskus Sinkka

Keravan Taidemuseon ystävien Suomi 100v -teemaluento ke 29.11. klo 18.00

Emeritusprofessori Martti Turtola:

”Suomen itsenäisyyttä ei suinkaan saavutettu 100 vuotta sitten aseilla ja kiivaalla taistelulla. Itsenäistyminen tapahtui 4.-5.12.1917 täysin rauhanomaisesti ja parlamentaarisia muotoja noudattaen. Toki seitsemän viikkoa myöhemmin maassa puhkesi sisällissota, johon osallistuivat hallituksen valkoiset joukot, Kansanvaltuuskunnan kapinalliset punakaartit, venäläiset bolshevikkien joukot ja Saksan keisarillisen armeijan interventiojoukko.

Suomen itsenäistyminen oli suureksi osaksi taiteen ja kulttuurin saavutus. Tie tällä saralla oli alkanut ensimmäisen kansallisen nousun suurmiehistä, Runebergistä, Lönnrotista, Snellmanista ja Topeliuksesta ja suomalaisen kirjallisuuden perustajasta Kivestä. Kulttuuri koki ennen näkemättömän nousun 1880-luvulta lähtien huipentuen eurooppalaisestikin merkittäviin saavutuksiin Pariisin vuoden 1900-maailmannäyttelyssä. Vuonna 1917 valtiollisen itsenäisyyden saavuttaessaan Suomi oli kulttuurisesti ollut jo vuosikymmenet itsenäinen.”

Luennon järjestävät Keravan Taidemuseon ystävät. Tilaisuus on avoin kaikille. Taidemuseon ystäville luento on maksuton, muut mukaan Sinkan pääsymaksulla. Huom. Sinkka sulkeutuu keskiviikkoisin klo 19, eli mikäli haluatte tutustua myös näyttelyihin, kannattaa siihen varata aikaa ennen luentoa.

Martti Turtola

 

 

 

 

 

 

 

Lisätietoja Keravan Taidemuseon ystävistä: Keravan taidemuseon ystävät ry