Keravalle valmistuu uusi julkinen taideteos

Keravan Kanniston kiertoliittymään on valmistumassa Timo Ahon ympäristöteos, jonka ajatuksellinen aikajana ulottuu jääkauden muokkaamilta savikoilta keravalaisen tiiliteollisuuden aikaan ja horisontissa toiveikkaana viheriöivään tulevaisuuteen.

Saviontien ja Kannistonkadun risteykseen valmistui viime vuonna uusi kiertoliittymä. Toukokuun aikana paikalle rakentuu julkinen taideteos, jonka Keravan kaupunki on tilannut taiteilija Timo Aholta.

Glasgow School of Art’in kuvanveiston ja ympäristötaiteen osastolta (BA Hons), sekä Kuvataideakatemiasta 2021 taiteen maisteriksi valmistunut Aho työskentelee veistosten, installaatioiden ja paikkasidonnaisen taiteen parissa. Häntä kiinnostaa erityisesti ihmiseen, ympäristöön ja ajallisuuteen liittyvät kysymykset.

Kannistoon tuleva teos rakentaa siltaa menneen ja tulevan välille. Lähtökohtana on Kannistossa sijainnut tiilitehdas, joka sai materiaalinsa entisen meren pohjaan vuosisatojen saatossa kerrostuneesta savesta. Teoksen harmaiden betonikumpujen pintaan tulee kierrätystiiliä, jotka on saatu lahjoituksena paikallisilta asukkailta. Kaiken keskellä kasvaa muotoon leikatun männyn vihreänä pilvenä avautuva oksisto. Se kertoo jatkuvasti menossa olevasta muutoksesta, johon jokainen meistä vaikuttaa tavallaan.

Puun istutustyöt alkoivat maanantaina 9.5.2022 ja teoksen arvioidaan valmistuvan kesäkuun aikana.