Olof Ottelinin elämäntyö esillä ennennäkemättömän laajasti

Olof Ottelin – sisustusarkkitehti ja muotoilija -näyttely on esillä Sinkassa 1.2.-16.4.2023

Olof Ottelin (1917–1971) oli sisustusarkkitehti ja huonekalusuunnittelija 1940–1960-luvuilla, jolloin sisustusarkkitehtuuri vasta etsi muotoaan. Hän suunnitteli käytännöllisiä ja kauniita kalusteita ja tiloja, luoden pehmeitä muotoja vastapainoksi maailman kovuudelle.

Olof Ottelin oli taitava nikkari ja piirtäjä jo lapsena, mistä kummunnut innostus johti hänet huonekalupiirustuksen opintoihin Taideteollisuuskeskuskoulussa. Valmistumisensa jälkeen Ottelin loi ansioituneen ja monipuolisen uran sisustusarkkitehtina alan vasta hakiessa muotoaan jälleenrakennusajan Suomessa. Elämäntyönsä Ottelin teki Stockmannin sisustusosastojen taiteellisena johtajana ja Keravan Puusepäntehtaan pääsuunnittelijana.

Ottelin suunnitteli laajalti sisustuksia ja huonekaluja sekä julkikohteisiin että kotien käyttöön – tunnetuin jäljellä oleva sisustussuunnittelu on Svenska Handelshögsskolan Hanken Helsingissä, jonne Ottelin muotoili ikonisen Status-tuolinsa. Vaikka Ottelin muistetaan usein tuoleistaan, hän suunnitteli ensisijaisesti kokonaisuuksia ja monikäyttöisiä huonekaluja. Puu oli Ottelinille tärkein ja ainoa materiaali, jota hän käytti kekseliäisiin ja hienostuneisiin huonekaluihinsa, jotka valmistettiin Keravan Puusepäntehtaalla.

Ottelinin muotoilufilosofia oli leikkisä, ihmisläheinen ja lempeä. Inspiraation lähteinä toimivat usein hänen omat lapsensa ja hän suunnittelikin myös merkittävän määrän leluja ja lapsille tarkoitettuja huonekaluja. Suunnittelutyönsä ohella Ottelin opittiin tuntemaan taitavana piirtäjänä ja kuvittajana, joka lämmin pilke silmäkulmassaan tarkkaili osuvasti sekä politiikkaa, kulttuuria että ajan trendejä. Aikalaisille Ottelin oli tuttu myös radio- ja televisiopersoonana, joka tarjosi hyödyllisiä sisustusvinkkejä suomalaisiin koteihin tavallisten ihmisten pulmia ymmärtäen.

Näyttely perustuu huonekalukokoelmiin, arkistotutkimukseen ja sukuarkiston aineistoon. Esillä ovat Ottelinin suunnittelutyön helmet niin Sinkan, Ottelin-suvun kuin keräilijöiden kokoelmista. Ottelinin huonekaluja, sisustuskohteita ja -filosofiaa tuodaan kattavasti esille, ja samalla piirtyy kuva ajasta ja ihmisestä – lempeästi kodin ja elämän läpi katsottuna.

Näyttelyn avajaisten yhteydessä julkaistaan Olof Ottelinin tuotantoa esittelevä teos Olof Ottelin. Sisustusarkkitehdin muoto – En inredningsarkitekt tar form (Arkkitehtuurimuseo, 2023). Teos tarjoaa ensimmäisen tutkimustiedolle perustuvan laajan esityksen Ottelinin urasta ja ihmisestä, jonka kädessä terävä kynä yhdistyi pehmeään muotoon.

Julkaisun on toimittanut ja näyttelyn kuratoinut graafinen muotoilija Päivi Helander. Molempien hankkeiden yhteistyökumppanina on toiminut Janne Ylönen / Fasetti Oy.

Osallistu näyttelyn oheisohjelmaan

Kuraattorin kierros

la 4.2. klo 13, kuraattori ja graafinen muotoilija Päivi Helander

Sisustusarkkitehdin muoto -luentosarja

ke 15.2. klo 17:30
Silja Koskimies: Tavaratalo, tehdas, elämäntyö. Olof Ottelin Keravan Puusepäntehtaan pääsuunnittelijana.

ke 22.3. klo 17:30
Päivi Roivainen: Mullin mallin -muotoilua. Ottelin leikkikalujen suunnittelijana.

ke 5.4. klo 17:30
Janne Ylönen: Ottelin designkeräilijän ja huonekaluvalmistajan silmin.

Piirustustyöpaja

la 11.3. klo 13–15
Ohjaajana kuvittaja Erik Solin

Yleisöopastukset

ti 14.2. ja 14.3. klo 11.30
ke 1.3., 29.3. ja 12.4. klo 17.30

Talviloman perhepäivät

ti–to 21.–23.2. klo 12–16

Sinkan lastensunnuntai

26.3. klo 12–16

Muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia. Ajantasainen tieto kannattaa tarkistaa Sinkan verkkosivuilta. Siirry Sinkan sivuille.

Lisätietoja

sinkka@kerava.fi tai 040 318 4300