Keravan julkisen taiteen kunnostukset jatkuvat

Keravan terveyskeskuksen edustalla sijaitsevan Kari Huhtamon Rohtovehkan (1978) suihkulähteessä solisee kesällä 2022 taas vesi pitkän kuivan kauden jälkeen!

Rohtovehka-veistos on hankittu kuvanveistäjä Kari Huhtamolta terveyskeskuksen rakentamisen yhteydessä. 300-kiloisen teräsveistoksen työnimi oli Lehvä ja se sai lopullisen nimensä aikanaan julkisen nimikilpailun tuloksena.

Altaan kunnostuksen ja puhdistuksen lisäksi suihkulähteeseen on nyt uusittu vesipumppu, paineputkistot, ohjauskeskus, suuttimien sulut ja paluuveden suodatin. Kiitokset hyvästä yhteistyöstä Keravan kaupunkitekniikalle ja viherpalveluille!

Tapio Junnon Ihmispuu (1989) on puolestaan palannut konservoinnista Keravan lukion edustalle. Veistos sai perusteellisen pintapuhdistuksen, jossa poistettiin myös seosmetallissa olleen raudan aiheuttamia värjäytymiä. Teos sai kunnostuksen yhteydessä uuden hienon jalustan Varpaisjärven graniitista.

Pronssisessa Ihmispuussa on kuvattu kuvanveistäjä Tapio Junnolle (1940–2006) ominaiset tyylitellyt ihmispäät. Teoksen voi tulkita kuvaavan yhteistä kasvua ja ihmisten keskinäistä riippuvuutta, mutta myös irtikasvamisen kivuliaisuutta.

Lisäksi Sampolan alikulkuun on palautunut kesäkuussa taiteilija Reino Harstin (1900–1979) veistos Tulenliekki (1973), jonka tyviosan kiinnitystä on vahvistettu. Keravan kaupunki on saanut veistoksen aikoinaan 5O-vuotissyntymäpäivälahjaksi Keravan Rotaryklubilta. Ihmispuun ja Tulenliekin kunnostuksista vastasi Prima Art Oy.

Keravan julkiseen taiteeseen ja teosten sijaintiin voi tutustua tarkemmin Taiderastit -sivustolla: Taiderastit.kerava.fi.