Keravan Kraffiti – 1970–1990-lukujen nuorisokulttuurin oma Finna-sivusto

Musiikkia, muotia, kapinaa, harrastuksia ja nuoruuden voimaa. Keravan Kraffiti -sivusto johdattaa Sinkan kokoelmien kautta nuorisokulttuurin ykkösmestaan 1970-, 80- ja 90-luvuilla!

Keravan Kraffiti Finna-hakupalvelussa

Keravan Kraffiti -sivusto kokoaa yhteen Taide- ja museokeskus Sinkassa vuosina 2020–2021 toteutetun tallennushankkeen tuloksia. Hankkeen aikana haastateltiin kymmeniä Keravalla 1970- ja 1980-luvuilla nuoruuttaan eläneitä, kerättiin kuvia ja talletettiin muistoja. Näiden nuorten kokemukset ja aikakautta leimanneet nuorisokulttuurin ilmiöt olivat kantavana teemana Sinkan näyttelyssä Keravan Kraffiti – Sherwood Rocks (21.5.-11.9.2022), jonka kertomaa tarinaa sivusto täydentää.

Valtakunnalliseen Kansalliskirjaston ylläpitämään Finna-hakupalveluun avautuneella sivustolla pääsee tutustumaan Sinkan kokoelmiin talletettuun yli 1000 objektiin, joista suurin osa on valokuvia. Ajallinen kaari ulottuu 1970-luvun rokkarikulttuurin ja rauhanmarssien ajasta 1990-luvun laman jälkimaininkeihin. Sivuston etusivulla on tarjolla koostettuja temaattisia nostoja, minkä lisäksi kokoelmia voi tutkia esimerkiksi vuosikymmenen tai kaupunginosan perusteella valmiiden kategorioiden avulla.

Keravan Kraffitin aineisto on kunnianosoitus aikakauden nuorille, musiikille, yhteisöllisyydelle ja Sherwoodin hengelle. Nimensä niin Sinkan näyttely kuin nyt avautuva sivusto ovat saaneet elokuvasta American Graffiti eli Svengijengi ´62, joka 1970-luvulla innosti nuoria fiftarikulttuurin pariin. Kerava vääntyi nuorten puheessa amerikkalaisittain Sherwoodiksi.

Keravan Kraffiti -sivusto jatkaa Sinkan digitaalisten aineistojen tuomista asiakaslähtöisesti saataville Finna-hakupalveluun. Kesällä 2022 yhteistyössä Designmuseon ja Lahden museoiden kanssa julkaistu Tuoleja ja tiloja -sivusto (tuolejajatiloja.finna.fi) esittelee palvelussa suomalaisen huonekalumuotoilun ja sisustusarkkitehtuurin aarteita.

Finna on koti Suomen kulttuuri- ja tiedeaineistoille. Finna.fi kokoaa satojen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot yhteen osoitteeseen, jossa niiden äärelle pääsee helposti ja nopeasti. Lisäksi Finna kehittää yhdessä asiakasorganisaatioidensa kanssa ilmaista alustaa, jolla eri toimijat voivat luoda oman sähköisen hakupalvelun tai esimerkiksi verkkokirjaston.

Lisätiedot

Susanna Paasonen
tutkija, Keravan museopalvelut Sinkka
susanna.paasonen@kerava.fi
+358 40 318 4299