Uutiset

Tyhjennä rajaukset Sivu latautuu uudelleen ilman rajauksia.

Hakusanalla " " löytyi 18 tulosta

Jälleenkuvaus kiinnosti Jaakkolassa 

Kevätaurinko houkutteli huhtikuussa mukaan 20 innostunutta kuvaajaa kiertämään Keravan Jaakkolan ja Ali-Keravan jälleenkuvauskohteita.

Keravalle valmistuu uusi julkinen taideteos

Keravan Kanniston kiertoliittymään on valmistumassa Timo Ahon ympäristöteos, jonka ajatuksellinen aikajana ulottuu jääkauden muokkaamilta savikoilta keravalaisen tiiliteollisuuden aikaan ja horisontissa toiveikkaana viheriöivään tulevaisuuteen.

Junnon Ihmispuu kunnostettavana

Keravan julkisten ulkotaideteosten kunnostus jatkuu tänä vuonna.

Sinkan kokoelmapalvelut tauolla

Keravan museopalveluiden kokoelmiin liittyvä asiakaspalvelu on suljettu 31.8.2022 saakka.

Uusia julkisia taideteoksia Keravalle

Aune Laaksosen Taidesäätiön lahjoituskokoelmaan kuuluvia julkisia taideteoksia on siirretty Keravalle lisää toukokuussa. Pitkään Tuusulassa majailleita veistoksia palaa Keravalle kaikkiaan 12 kappaletta.

Julkisia taideteoksia Keravalle

Aune Laaksosen Taidesäätiön lahjoituskokoelmaan kuuluvien julkisten teosten siirto Tuusulasta Keravalle jatkuu. Eino Ruutsalon Tuulineliöitä (1978–1991, ruostumaton teräs) löysi huhtikuussa uuden kotinsa viheralueelta Alikeravanraitin varrelta.