Sami Korkiakoski, The Wall (Viivan himo) #2, 2014-2015, sekatekniikka. Kuva Hannu Pakarinen, Sinkka.

Ars Libera Sateenkaaren alla

Jukka Huhtala, Pentti Meklin, Seppo Kääriäinen, Reijo Kärkkäinen, Mari Arvinen, Riikka Viinikanoja, Sami Korkiakoski, Arto Väisänen, Jaakko Rönkkö. Kuraattori Kaarina Kaikkonen

Sateenkaaren alla -näyttelyssä on mukana yhdeksän kuopiolaislähtöistä tai Kuopiossa työskennellyttä taiteilijaa, joista jokainen työstää itselleen luontaista värimaailmaa.

Valo maalaa maiseman keskipäivän keltaisella ja illan sinellä, kutsuu lumen valkoisuuden, syksyn harmauden ja keväisen ruohokentän hennon vihreyden esiin. Näyttelyn taiteilijoille väri ei kuitenkaan ole aihe tai itsetarkoitus, vaan silta ihmisen sisimpään. Se jokin, joka luo kuvan tunnelman ja kuljettaa ajatukset sinne, minne kieli ei pysty seuraamaan.

Sateenkaaressa valo hajoaa kuudeksi väriksi, jotka ovat punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja violetti. 1980-luvun kuopiolaisekspressionisteihin kuuluvan Pentti Meklinin (s. 1952) lihallinen punainen ja sarjakuvataiteilijanakin tunnetun Reijo Kärkkäisen (s. 1964) neonvihreä punk-asenne rinnastuvat suonenjokelaisen Mari Arvisen (s.1974) maisemamaalausten violetin sävyssä hohtaviin tähtisumuihin ja helsinkiläistyneen Jukka Huhtalan (s. 1976) kuvaamien ihmisten ihon kylmään siniseen.

Lämpimiä keltaisen ja oranssin sävyjä näyttelyssä työstävät iisalmelainen Seppo Kääriäinen (s. 1950) ja porvoolaissyntyinen, nykyään Kuopion Kortejoella asuva Riikka Viinikanoja (s. 1973), jonka maalausten lähtökohtana ovat kankaiden kirkkaina hohtavat kuosit. Hänelle maalaaminen on värikylvyn kaltainen piristysruiske, oranssi voiman, tulen ja lämmön lähde. Kääriäinen taas antaa energisen keltaisen ympäröidä ihmishahmot, jotka kompuroivat ajan ja ikuisuuden välisessä rajamaastossa.

Pää- ja välivärien ohella mukaan ovat päässeet myös musta, harmaa ja valkoinen, jotka vievät taiteilijoiden ilmaisua piirtämisen suuntaan. Sami Korkiakosken (s. 1978) teosten tyly musta kasvaa kiinalaisen kalligrafian kaltaiseksi merkkikieleksi ja tilallisista maalauksistaan tunnetun Jaakko Rönkön (s. 1947) viiva rönsyilee harmaana pitkin museon seiniä. Nepalinpaperia ja valkoista silkkiä kollaasimaisissa teoksissaan käyttävä Arto Väisänen (s. 1958) kutsuukin työskentelyään piirustusmaalaukseksi. Hänelle ”valkoinen on väri, jota ei voi omia. Se on elämän ja kuoleman väri, siihen sisältyy puhtaus ja rakkaus”.

Näyttelyn kuraattorina toimii suomalaisten rakastama ja kansainvälisillä taidekentillä ansioitunut taiteilija Kaarina Kaikkonen (s.1952), jonka omassa installaatiossa yhdistyvät sateenkaaren kaikki värit.

Sami Korkiakoski, The Wall (Viivan himo) #2, 2014-2015, sekatekniikka. Kuva Hannu Pakarinen, Sinkka.

Arvinen Mari, Entrance, 2013, akryyli kankaalle, 176 x 204 cm (rajattu). Kuva Antti Immonen.