Juhlariksalla halki elämän
–
Taidetta Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelmasta
Keravan kaupungin 100-vuotisjuhlan kunniaksi Sinkassa nähdään Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelmasta koottu elämänmakuinen näyttely, joka koskettaa, kutkuttaa ja ehkä hiukan yllättääkin.
Veistosten, maalausten ja grafiikanvedosten rinnalle nousevat näyttelyssä valotaide, ikonit ja itämaisen juhlariksan kaltaiset kansanomaiset kokonaistaideteokset. Taiteilijat lähestyvät ihmisenä olemisen peruskysymyksiä kukin omalla tavallaan: pienen ihmisen äänellä puhuen, rautalankaolennoilla leikitellen tai ikonimaalareiden tavoin nöyrästi ikuisuutta kuunnellen. Siihen väliin mahtuu surumarssin säveliä, valolla luotuja sirkushyppyjä, voodoonukkeja ja absurdia rantaelämää.
Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelma on syntynyt keravalaisten yhteistyönä. Varat ostoihin saatiin Keravan Taide- ja Kulttuuriyhdistyksen vuosina 1978–2004 talkoilla järjestämien Sirkusmarkkinoiden tuotoilla. Teoksia hankittiin suoraan taiteilijoilta, mutta myös Keravan Taidemuseon näyttelyistä.
Kokoelman taiteilijoista Juhani Harri, Kain Tapper ja Nina Terno kuuluvat sukupolveen, joka oli 1960-luvulla murtamassa modernismin tiukkaa kaanonia. Juhani Harri valitsi esinekoosteiden materiaaliksi löytötavaroita, ja Kain Tapperin puuveistokset saivat ihmiset kysymään, onko kanto taidetta.
Kahdeksankymmentäluvulla läpimurtonsa tekivät muun muassa monumentaaligrafiikan uranuurtajana tunnettu Tapani Mikkonen, punkkarimaalauksillaan kuvataidekenttää laajentanut Jarmo Mäkilä ja yhdessä Keravan Taidemuseon ylläpitämistä taiteilija-ateljeista työskennellyt Kuutti Lavonen.
Sekä Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelma että Keravan taidemuseon ohjelmisto oli alusta alkaen yllättävän kansainvälistä. Näyttelyssä on mukana Beninistä, Islannista, Mosambikista ja Virosta kotoisin olevia taiteilijoilta. Epp Maria Kokamägi maalasi teoksensa Viron itsenäistymisen kynnyksellä ja tunnustaa velkansa Akseli Gallen-Kallelan tuotannolle. Afrikkalainen taide taas käy sujuvaa vuoropuhelua Juhani Harrin ja Jaakko Niemelän kokoomateosten kanssa.
Bangladeshilaisen juhlariksan tekijää ei tiedetä. Sen koristelu on arkista katutaidetta, joka kertoo ihmisen kuvallisen ilmaisun tarpeesta. Vastaavaa pyörää aikanaan polkeneen ekoaktivistin mukaan riksa ei ole niinkään taidetta kuin esteettistä teknologiaa, mutta ”jos ymmärrät riksan, ymmärrät myös koko elämän”.
