Helmipaikka: Petri Hytönen

Keravan taidemuseon kokoelmaan kuuluvat kaksi Petri Hytösen (s. 1963) teosta ovat osa Hytösen Suomi-ilmiö -sarjaa.

Hänen Suomensa on harvaan asuttu, pusikoitunut ja sijaitsee jossain cityn ja korven välissä. Hänelle Suomi on ”maagisen realismin, ihanan outouden, karun kauneuden, rujon elon, pimeän ja valon maa.”

Hänen omien sanojensa mukaan teokset ovat: ”osin romantiikkaa, nostalgiaa, kummallisen ihania kokemuksia luonnon ja ihmisen suhteesta, mutta myös yhteiskunnallista pohdintaa eriarvoisuuden ja muutosten kourissa painiskelevasta EU:n pikkiriikkisestä jäsenvaltiosta – keskellä mielettömien muutosten maailmaa joka ympyröi pienen yhä äänettömämmäksi muuttuvan ihmisen.”

Taideteollisessa korkeakoulussa (1982–84) ja Kuvataideakatemiassa (1984–88) (KuM 1989–2002) opiskellut Petri Hytönen on vuodesta 1993 lähtien käyttänyt lähinnä vesivärejä. Hytönen onkin mestaroinut vaativan vesiväritekniikan ja maalaa usein poikkeuksellisen suurikokoisia vesiväriteoksia. Suomi-ilmiö -sarjan maalauksia ideoidessa hän on käyttänyt luonnosteluun niin valokuvaa, videota, piirustusta kuin maalausta.

Teosten aiheet ovat usein Hytösen lähiympäristöstä.

-Minua kiinnostaa yhdistää se, mitä näemme ja kuvittelemme näkevämme. Jokaisella on oma reaalimaailmansa, joka on jokaiselle erilailla totta. Sinun reaalimaailmasi on minulle jo fantasiamaailma, kertoo Hytönen.

Helmipaikalla esitellään Keravan taidemuseon kokoelmanostoja.