Nina Ternon pronssiveistos Viimeiset muusat III, 1984 ja Leena Luostarisen öljymaalaus Silvery mood, 1994, Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelma. Kuva Pekka Elomaa, Sinkka.

Olipa kerran – Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelma

Taideteosten takana on usein erilaisia kertomuksia, joihin myös katsojat liittävät omat lukunsa. Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelmaa lähestytään näyttelyssä näiden tarinoiden kautta.

Miten teokset ovat syntyneet, mitä muistoja niihin liittyy ja miten ne ovat päätyneet kokoelmaan? Tarinoiden kirjoittajiksi on kutsuttu taiteilijoiden lisäksi kokoelman parissa työskennelleitä vapaaehtoisia ja sana on vapaa myös näyttely-yleisölle.

Keravan Taidemuseon tarina on nykytaiteen, mutta myös museon perustajajäseniin kuuluneen Aune Laaksosen ja taiteesta innostuneiden keravalaisten tarinaa. Vuoteen 2004 saakka Taidemuseo toimi Aune Laaksosen ja laajan talkoolaisjoukon voimin. Taiteellista asiantuntemusta tarjosivat muun muassa kuvataiteilija Pentti Kaskipuro, kuvanveistäjä Heikki Häiväoja, Ateneumin taidemuseon intendentti Aune Lindström ja professori Leena Peltola.

Taidemuseon ensimmäisenä johtajana toiminut Aune Laaksonen oli monessa mielessä ristiriitainen persoona, mutta myös sinnikäs taistelija ja taiteen puolestapuhuja. Hänen johdollaan korkeatasoisia näyttelyitä järjestäneestä Kerava-seuran taidejaostosta kasvoi taidetta hankkiva ja taidemuseosta haaveileva Keravan Taide- ja Kulttuuriyhdistys. Yhdistys rahoitti taidehankintojaan yhteisöllisesti, talkoovoimin ja erilaisten tempausten avulla, kuten vuodesta 1978 järjestettyjen Sirkusmarkkinoiden tuloilla. Näin hankituista teoksista 158 päätyi vuonna 1990 perustetun taidemuseon pesämunaksi.

Martti Aihan öljymaalaus Maisema, 1991 ja Helena Pylkkäsen pronssiveistos Reclining figure, 1993, Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelma. Kuva Pekka Elomaa, Sinkka.

Taide- ja Kulttuuriyhdistyksen edustajat kuuluivat kaupungin jäsenten kanssa Taidemuseota ylläpitäneeseen Keravan Taidesäätiöön. Yhdistys jatkoi Sirkusmarkkinoiden järjestämistä ja taiteen hankintaa myös taidemuseon perustamisen jälkeen. Museon kokoelmien sijaan teokset kuitenkin lahjoitettiin vuonna 1998 rekisteröidylle Aune Laaksosen Taidesäätiölle, joka löysi niille uuden kodin Tuusulasta 2008. Sittemmin taidemuseo siirtyi kaupungin hallintaan ja muutti Saviolta Keravan keskustaan.

Kokoelman tarinaan kirjoitettiin uusi luku vuonna 2018, kun Aune Laaksosen Taidesäätiön hallitus lahjoitti kaikki yli kaksituhatta teosta Keravan kaupungille. Tämän näyttelyn teokset on valikoitu vuosina 1971–2004 kerätystä ns. ykköskokoelmasta, johon kuuluu reilut 1 200 teosta Suomen johtavilta taiteilijoilta. Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelma vie katsojat Keravan Taidemuseon alkuaikoihin, aikaan, jolloin taidemuseo kirjoitettiin ronskisti isolla T:llä.

Näyttely oli avoinna 22.1.–17.3.2020 & 2.6.–23.8.2020. Välissä koronarajoitusten aiheuttama sulku.

Kuutti Lavosen ja Manno Kalliomaen grafiikanteoksia Olipa kerran – Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelma -näyttelyssä 2020. Kuva Pekka Elomaa, Sinkka.

Nina Ternon pronssiveistokset Viimeiset muusat II ja III (1984) sekä Leena Luostarisen öljymaalaus Silvery mood (1994) Aune Laaksosen Taidesäätiön kokoelmaa esittelleessä Olipa kerran -näyttelyssä 2020. Kuva Pekka Elomaa, Sinkka.

Antti Ojala, Poika Perhosta, 1990 ja Pirttikylän poika, 1990, akryyli ja pastelli, Aune Laaksosen Taidesäätion kokoelma. Kuva Pekka Elomaa, Sinkka.