Tyko Sillanpää: LM18B. Kuva: Sanni Siira.

ORNO – Valo ja muoto

Ornon tehdas tuli tunnetuksi laadukkaiden designvalaisimien valmistajana.

Muotoilijoiden työnä syntyi modernia valaisinmallistoa, joka sai huomiota kansainvälisissä näyttelyissä ja palkittiin mm. 1950-luvulla Milanon Triennaaleissa. Gunilla Jungin, Lisa Johansson-Papen, Yki Nummen ja Heikki Turusen valaisinmallistot vastasivat oman aikansa haasteisiin. Ornon valaisinvalmistus alkoi Helsingissä 1921, siirtyi Keravalle 1937, ja päättyi Keravalla Thorn Lighting Groupin omistuksessa vuonna 2001.

Valaisimet Aalto yliopisto, 2019. Kuva: Sanni Siira.

Keravan museon ja Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen yhteistyönä toteutettu näyttely etsii inspiraatiota Ornon vahvasta muotoiluperinteestä. Näyttely koostuu Ornon valmistamista muotoiluklassikoista sekä Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijoiden ennakkoluulottomista valaisinprototyypeistä. Ornon valaisimet ja nuorten muotoilijoiden kokeilut on laitettu rohkeasti sekaisin ja sisältöä on jäsennelty erilaisten suunnittelulähtökohtien ja muotoilullisten tavoitteiden kautta.

Näyttelyn Orno-valaisimet kuuluvat pääosin Keravan museon kokoelmiin. Esillä olevan kokonaisuuden keskeinen näkökulma on muotoilu. Ornon mallisto on syntynyt 80 vuoden kuluessa ja on siten valtava. Näyttelyn temaattinen jäsentely pyrkii kuitenkin avaamaan erilaisia suunnittelun lähtökohtia ja se voi parhaimmillaan tarjota näkökulman nähdä kauneutta tuotteissa, jotka ovat usein arkisia ja itsestään selviä.

Zhou Chao │ Sara Figueiredo │ Lisa Johansson-Pape │ Gunilla Jung │ Eveliina Juuri │ Heikki Konu │ Simo Lahtinen │ Einari Leskinen │ Erik Lindahl │ Gu Liwen │ Pietro Lora │ Megan Mcglynn │ Laura Meriluoto │ Klaus Michalik │ Tommi Neuvonen │ Yki Nummi │ Serpil Oguz │ Saara Ollila │ Inês Ramalhão │ Aarne Routaheimo │ Paula Sartlieva │ Srushti Shan │ Tyko Sillanpää │ Shogo Suzuki │ Heikki Turunen │ Simin Wan │ Svea Winkler │ Minyang Zhang

Näyttelysuunnittelu: teollinen muotoilija Simo Puintila, Aalto-yliopisto.
Kuratointi: Simo Puintila, yhteistyössä Leena Karttunen, Keravan museopalvelut

Ornon valmistama, Heikki Turusen suunnittelema La Boheme -valaisin. Kuva: Timo Syrjänen.