Siluetteja ja varjokuvia

Siluetteja ja varjokuvia 7.9.2019−5.1.2020

Emil Cedercreutz | Saara Ekström & Thom Vink | Axel Gallén | Sasha Huber & Petri Saarikko | Johanna Ilvessalo | Ulla Jokisalo | Anu Kauhaniemi | William Kentridge | Andreas Kocks | Katri Kuparinen | Lotte Reiniger | Randal Thurston | Heike Weber

Keravan taidemuseo on vuosien varrella esitellyt erilaisia taiteen marginaalista nousevia tekemisen tapoja. Siluetteja ja varjokuvia on kunnianosoitus siluettien leikkaajille, jotka pystyvät vangitsemaan mallinsa piirteet muutamalla saksen napsahduksella. Siluettitaiteen pioneereista mukana ovat varjoanimaatioistaan tunnettu saksalainen Lotte Reiniger (1899−1981) ja suomalaisen siluettitaiteen isänä pidetty kuvanveistäjä Emil Cedercreutz (1879−1949).

Reinigerin ensimmäinen pitkä animaatio valmistui vuonna 1926, kymmenisen vuotta ennen Disneyn Lumikkia. Satuaiheiden lisäksi hän teki klassiseen musiikkiin perustuvia lyhytfilmejä. Keravalla esillä ovat Papageno vuodelta 1935 ja mykkäelokuva Tuhkimo vuodelta 1922. Nykytaiteilijoista varjoanimaatiota hyödyntää eteläafrikkalainen William Kentridge. Hänen Shadow Procession -animaationsa on vuodelta 1999 ja se on lainattu Kiasman kokoelmista.

Näyttelyn ytimen muodostavat nykytaiteen teokset, joista suurin osa on tehty tätä näyttelyä varten. Taiteilijat maalaavat, nitovat, tekevät installaatioita tai käyttävät siluettileikkaustekniikkaa oman ilmaisunsa välineenä. Yhdysvaltalainen Randal Thurston saapui rakentamaan teostaan jo kaksi viikkoa ennen avajaisia. Hän leikkaa installaationsa osat perinteisellä, hahmon ääriviivaa korostavalla tekniikalla. Saksalaiset Andreas Kocks ja Heike Weber kerrostavat paperileikkauksensa lähes kolmiulotteisiksi reliefeiksi. Hekin viimeistelivät teoksensa paikan päällä.

Kocksin paperipohjaiset työt ja Anu Kauhaniemen maalaukset puhuvat tilasta, siitä miten paperileikkaus rikkoo sen rajat tai kuinka kadunkulmassa nähtyyn karuselliin tiivistyy kaupungin surumielinen sointi. Thurstonin, Ulla Jokisalon ja Johanna Ilvessalon teokset kuljettavat ajatukset kohti minän ja muistin todellisuutta. Taiteilijat ovat kiinnostuneita elämän rajallisuudesta ja siitä, miten aika, muisti ja tekemämme valinnat määrittävät elämämme kulkua.

Jokisalon installaation kiiltokuvahahmo katsoo meitä oudon eläinnaamarin takaa, joka sitoo ihmisen luontoon ja viettien maailmaan. Weberille luonto on paikka, ihmistä ympäröivä läpitunkematon tiheikkö, jonka lehvistö noudattaa omaa järjestäytymätöntä rytmiikkaansa. Katri Kuparisen ja Saara Ekströmin & Thom Vinkin teoksissa kohtaamme ihmisen toiminnan raadollisen puolen. Ilmastonmuutos ja lajien katoaminen ovat meidän oman toimintamme seurauksia.

Psykologi Carl Gustav Jung puhuu varjon arkkityypistä, minuuden pimeistä puolista, joita on kiusaus projisoida muihin ihmisiin − tai kokonaisiin kansanryhmiin. Etelä-Afrikassa rotuerottelun ajan kokenut Kentridge ja haitilaista verenperintöä kantava Sasha Huber tarttuvat tähän varjon poliittiseen puoleen. He puhuvat varjosta, joka tekee sorron mahdolliseksi.

Pimeistä puolistaan huolimatta varjokuvissa on jotain äärimmäisen kiehtovaa. Siluetti pelkistää mallin piirteet yksinkertaiseksi ääriviivaksi, mutta pystymme silti tunnistamaan henkilön. Tämä tunnistamisen ihme selittää ehkä, miksi siluetit ovat edelleen niin suosittuja. Ja koska monilla meistä on siluetti seinällään, pyysimme yleisöä tuomaan niitä mukaan näyttelyyn. Pääosa kuva-aineistosta on kotimaista tekoa, mutta mukaan mahtuu myös muutamia ulkomailta hankittu työ. Vain vähän ennen näyttelyn avautumista näyttelyyn saatiin vielä 13-vuotiaan Axel Gallénin (1865−1931) sukulaisistaan leikkaamia siluetteja, jotka pääsevät nyt ensimmäistä kertaa julkisesti esille.

Video Randal Thurstonin teosten installoinnista:

 

  • Näyttelyt nyt

  • Tulevat näyttelyt