Tapiovaara_hiekkarannalla_slider

Tapiovaara 100 vuotta 2.9.–13.11.2016

Designmuseo järjesti ”suomalaisen muotoilun moniottelijan” Ilmari Tapiovaaran 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi laajan näyttelyn vuonna 2014. Nyt Tapiovaaran ihailijat saavat uuden tilaisuuden tutustua Tapiovaaran muotomaailmaan Sinkassa. Kerava ei ollut Ilmari Tapiovaaralle yhdentekevä paikka, vaan hänen ideointinsa ja tuotteliasuutensa sai alkunsa jo täällä paikallisessa puuteollisuusyrityksessä. Idearikkaan karismaattisen muotoilijahahmon loikka maailmanmaineeseen oli kevyt ja kantava.

Palattuaan sodan päätyttyä rintamalta Tapiovaara sai työpaikan Keravan Puuteollisuuden taiteellisena ja kaupallisena johtajana, tehtaalla, joka oli hänelle tuttu jo harjoitteluajoilta. Juuri Keravan aikaan ajoittuu Ilmari Tapiovaaran ja hänen puolisonsa sisustusarkkitehti Annikki Tapiovaaran yhteinen suunnittelutehtävä, Helsinkiin rakennetun ylioppilaskunnan asuntolan, Domus Academican, sisustaminen. Tässä yhteydessä syntyneestä, alkuaan Keravan Puuteollisuuden valmistamasta pinottavasta Domus-tuolista tuli sotien jälkeen merkittävä vientituote.

Tapiovaara tähtäsi alusta lähtien kansainvälisyyteen, keskittyi teolliseen tuotantoon, sarja- ja vientihuonekalujen suunnitteluun. Keravan Puuteollisuuden tehtaat oli varustettu uudenaikaisilla tehokkailla koneilla, joissa tehtaan omasta piirustus- ja suunnittelutoimistosta lähteneet suunnitelmat toteutettiin. Asuessaan perheineen Keravalla Tapiovaara oli mukana monessa paikkakunnalle merkittävässä hankkeessa, kauppalan vaakunan suunnittelusta uuden kauppalantalon sisustuksiin.

Näyttelykokonaisuudessa Keravan vaihe on pieni osanen laajaa ja monipuolista muotoilutuotantoa. Oman toimiston nimissä Tapiovaara suunnitteli 1950-luvulta lähtien huonekaluja useille yrityksille, mm. Asko Oy:lle, Lukkiseppo Oy:lle, Wilh. Schauman Oy:lle, Merivaara Oy:lle ja Laukaan Puu Oy:lle. Näyttelyesineistö, huonekalut, luonnokset ja sisustussuunnitelmat kertovat miten Taideteollisuuskeskuskoulusta 1937 valmistuneesta huonekalupiirtäjästä muotoutui sotien jälkeisen ajan tuottelias ja sosiaalisen vastuun tunteva muotoilija. Näyttely tuo esiin myös yhteistyön puolison ja työtoverin Annikin kanssa. Tapiovaara oli lisäksi opettaja, taitava kirjoittaja ja ammattimaisen muotoilun puolestapuhuja, joka itsestään selvyytenä nosti esiin muotoilijan malli- ja tekijänoikeussuojan.

Näyttelyn antia täydentää Designmuseon 2014 julkaisema kirja Ilmari Tapiovaara – muotoilu ja elämä. 

Yleisöopastukset sunnuntaina 4.9. klo 14 sekä keskiviikkoina 21.9., 19.10., 9.11. klo 18.

 

  • Näyttelyt nyt

  • Tulevat näyttelyt